Lisenssistrategiat
Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (Oikeustoimilaki) säätelee sopimuksen tekemistä. Laki on säädetty vuonna 1929, joten on selvää, että tekniikan ja yhteiskunnan kehitystä ei ole lain kirjoittamishetkellä osattu täysin huomioida. Oikeuskäytäntö on kuitenkin huomioinut mm. sähköiset sopimukset, jotka oikeuskäytännössä on todettu päteviksi tiettyjen edellytysten täyttyessä. [1]
1.1 Tarjous-vastaus -mekanismi
Sopimuksen syntyminen on säädelty oikeustoimilain 1 luvussa. Säännökset sopimuksen syntymisestä rakentuvat tarjous-vastaus -mekanismille [3]. Ideana on, että sopimus ja sopimussidonnaisuus syntyvät kauppiaan tekemästä tarjouksesta ja ostajan tarjoukseen antamasta myöntävästä vastauksesta. Pätevä sopimus voidaan tehdä niin kirjallisesti, suullisesti kuin konkludenttisestikin. Sitovan sopimuksen vähimmäisvaatimuksena pidetään sitä, että sopimusosapuolet saavuttavat yksimielisyyden sekä sopimukseen sitoutumisesta, että sopimuksen sisällöstä. Sillä tavalla, jolla yksimielisyyteen päästään ei periaatteessa ole merkitystä jos molemmat osapuolet ovat täysivaltaisia oikeustoimijoita eikä kiellettyjä keinoja (esimerkiksi painostusta) ole käytetty [4].
Sopimuksen syntyminen on siten yleensä riidatonta, jos sopimus allekirjoitetaan ja kumpikin osapuoli on saanut mahdollisuuden tutustua sopimuksen sisältöön ja sen ehtoihin. Ohjelmistotuoteliiketoiminnassa on kuitenkin muodostunut yleiseksi käytännöksi vakioehtoiset lisenssisopimukset, joissa vaaditaan, että sopimustarjous hyväksytään samalla kun ohjelmistotuote otetaan ensimmäisen kerran käyttöön (erilaiset wrap-lisenssit) [5]. Tällöin voi olla yleisten sopimusoikeudellisten perusperiaatteiden valossa epäselvää, onko syntynyt ollenkaan sitovaa sopimusta. Käytännön liike-elämässä tällaisia sopimuksia pidetään kuitenkin sitovina. Sähköisen sopimuksen osalta katsotaan että jos osapuoli on voinut tutustua sopimuksen ehtoihin ja on tehnyt oikeustoimen jolla hyväksyy ehdot, on sopimus pätevä.
Kuva: Anna Keune
Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2010:23 ottanut kantaa hiljaisesti toiminnan perusteella tehdyn sopimuksen syntymiseen ja sitovuuteen. Tapauksessa oli kyse siitä, oliko auton pysäköimisellä alueelle syntynyt pysäköinnin valvontaa alueella harjoittaneen yhtiön ja alueelle auton pysäköineen henkilön välille sitova opastaulujen ehtojen mukainen pysäköimistä koskeva sopimus. Korkein oikeus katsoi, että alueelle pysäköivä autoilija oli tullut riittävästi tietoiseksi sopimuksen ehdoista, kun pysäköintialueen sisään ja ulostuloaukkojen kohdalle oli sijoitettu opastaulut, joista selvisivät pysäköinnin ehdot. Korkein oikeus ei ollut päätöksestään kuitenkaan yksimielinen, vaan eri mieltä ollut oikeusneuvos olisi asettanut tiukemmat vaatimukset sopimuksen syntymiselle. Tapauksessa käytettyjä tulkintalinjoja voitaisiin periaatteessa hyödyntää myös erilaisissa vakioehtoisissa lisensseissä.
1.2 Sopimuksen ehdot
Vakioehdot
Selvästi suurin osa tekijänoikeuden suojaamien teosten lisenssisopimuksista tehdään vakioehdoin käyttäen lisenssinantajan ennalta laadittuja sopimuspohjia. Vakioehtosopimuksien etu on vaivattomuus ja edullisuus. Sopimusosapuolten ei tarvitse käyttää aikaa tai rahaa sopimusneuvotteluihin ja samoja sopimuspohjia voidaan käyttää tuhansien asiakkaiden kanssa. Toisaalta lisenssinsaajan (etenkin kuluttajan) kannalta vakioehtojen haittapuolena on se, että he eivät välttämättä ymmärrä ehtoja saati voi vaikuttaa ehtojen sisältöön sopimukseen sitoutuessaan. [6]
Vakioehtojen liittäminen sopimukseen ja ankarat ehdot
Tekijänoikeutta koskevien lisenssisopimusten kannalta vakioehtojen sopimusoikeudellinen sääntely on relevanttia ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin, millä edellytyksillä vakioehdot katsotaan tulleen osaksi sopimusta? Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että osapuolilla on tullut olla tosiasiallinen mahdollisuus tutustua ehtoihin ja niiden sisältöön, ennen sopimukseen sitoutumista [7]. Välttämättä ei riitä se, että sopimuksessa on ainoastaan viitattu tietyn alan yleisiin sopimusehtoihin. Siten vakioehdot kannattaa aina liittää sopimuksen osaksi, jolloin epäselvyyttä niiden soveltamisesta sopimukseen ei ole. Tekijänoikeudellisen käyttöoikeuden laajuutta koskevassa ratkaisussa MAO:59/17 - Markkinaoikeus näin ei oltu menetelty, ja ratkaisussa todettiin: ". Markkinaoikeus katsoo, että kantajat eivät ole näyttäneet ...vakioehtojen tai väitetyn alan käytännön tulleen sopimuksen osaksi tai olevan sillä tavoin vakiintuneita, että niillä olisi käsillä olevassa tilanteessa merkitystä käyttöoikeuden laajuuden määräytymiseen." Huomattavaa on se, että sopimusehtoihin tosiasiallisesti tutustumisella ei ole tulkintaan merkitystä, pääsääntöisesti sopimussidonnaisuus syntyy, vaikka toinen osapuoli jättäisi käyttämättä mahdollisuutensa tutustua ehtoihin, jotka on liitetty sopimukseen.
Yllättävien ja ankarien ehtojen osalta vakioehtojen laatijalle on vielä asetettu erityinen huomauttamisvelvollisuus [8]. Oppi yllättävistä ja ankarista ehdoista on kehittynyt nimenomaan suojaksi sellaiselle sopijapuolelle, joka ei käytä hyväkseen mahdollisuutta tutustua vakioehtoihin. Ehto, jota on pidettävä yllättävänä ja ankarana ei tule osaksi sopimusta, jollei ehdon laatinut osapuoli erityisesti huomauta sopijakumppanille ehdon olemassaolosta ja sisällöstä. Ohjelmistolisenssisopimuksessa yllättävänä ja ankarana ehtona voitaisiin oikeuskirjallisuuden mukaan pitää esimerkiksi ehtoa, jonka mukaan lisenssinantajalla on oikeus päivittää lisenssinsaajan ohjelmistoa siten, että tietynlaisten tiedostojen kopiointi ja käyttäminen päivityksen johdosta estyy. Tällaista ehtoa on käytetty esimerkiksi Microsoft Windows XP Professional loppukäyttäjän lisenssisopimuksesta, joka on päivätty 18.8.2001 [9].
1.3 Sopimustyypit ja niiden merkitys
Lisenssisopimuksiin, kuten sopimuksiin yleensä sovelletaan lakia varallisuusoikeudellisista oikeustoimista sekä sopimusoikeuden yleisiä periaatteita [10]. Kauppalaki ei sen sijaan lähtökohtaisesti suoraan sovellu lisenssisopimuksiin [11]. Sitä voidaan kuitenkin käyttää tulkinta-apuna.
Kuluttajasopimukset
Kuluttaja saa lainsäädännössä vahvaa suojaa sopimuksen osapuolena. Kuluttajansuojasäännökset soveltuvat tekijänoikeudellisesti suojattujen teosten lisensointiin silloin, kun lisenssin tarjoaja on elinkeinonharjoittaja ja käyttöluvan eli lisenssin ostajana on kuluttaja. Kuluttajansuojasäännökset ovat vahvoja sopimusvapauden rajoittimia, koska niistä ei voida sopimuksella poiketa. Siten ristiriitatilanteessa kuluttajan suojaksi asetetut säännökset menevät aina lisenssisopimuksen edelle. Myös kohtuuttoman sopimuksen sovittelu tulee huomattavasti helpommin kysymykseen silloin kun lisenssisopimuksen osapuolena on kuluttaja, kuin jos sopimuksen osapuolina olisi kaksi yritystä [12].
Yritysten väliset sopimukset
Yritysten väliset sopimukset ovat lähtökohtaisesti sitovia siinä muodossa kun ne on laadittu. Ratkaisussa MAO:59/17 - Markkinaoikeus. jossa käyttöoikeuden laajuudesta ei ollut selkeästi sovittu, katsoi Markkinaoikeus, että sopimuksen sisällön määrittämisen tulee lähtökohtaisesti tapahtua objektiivisesti arvioidun asianosaisten yhteisen sopimustahdon perusteella.
Yrityksiä pidetään tasavertaisina toimijoina, jolloin tarvetta toisen osapuolen suojaamiseen ei ole, kuten kuluttajasopimuksissa. Yritysten välisiin sopimuksiin voidaan soveltaa myös lakia sopimattomasta menettelystä liiketoiminnassa (SopMenL) sekä kilpailulainsäädäntöä. [13]
Lähteet
[1] KKO 2010:33, the Supreme Court
[3] Contracts Act (404/1961)
[4] Hemmo (2003): Sopimusoikeus I-III, Talentum, Helsinki.
[5] Välimäki (2009): Oikeudet tietokoneohjelmistoihin, Talentum, Helsinki.
[6] Välimäki (2009): Oikeudet tietokoneohjelmistoihin, Talentum, Helsinki.
[7] Hemmo (2003): Sopimusoikeus I-III, Talentum, Helsinki.
[8] Välimäki (2009): Oikeudet tietokoneohjelmistoihin, Talentum, Helsinki.
[9] Microsoft Windows XP
[10] Contracts Act
[11] Hemmo (2003): Sopimusoikeus I-III, Talentum, Helsinki.
[12] Hemmo (2003): Sopimusoikeus I-III, Talentum, Helsinki.
[13] Unfair Business Practices Act
Ohjelmistolisenssisopimukset voidaan yleisellä tasolla jakaa rajoitetun käyttöoikeuden lisensseihin ja vapaan lähdekoodin (avoin lähdekoodi) lisensseihin. Nimensä mukaisesti lisenssisopimukset eroavat siinä, että rajoitetun käyttöoikeuden lisensseissä käyttäjän käyttöoikeutta on rajoitettu, kun taas avoimen lähdekoodin lisensseissä käyttäjä saa vapaamman käyttöoikeuden. Jaottelu on sinällään harhaanjohtava, sillä myös avoimien lähdekoodien lisensseissä käyttäjälle voidaan asettaa monia erilaisia käyttörajoituksia.
2.1 Käytölle asetettavat rajoitukset
Kuva: Chris Tse
Loppukäyttäjälle asetettavat rajoitukset
Lisenssissä loppukäyttäjälle voidaan asettaa lukematon määrä erilaisia käyttörajoituksia. Käytännössä on paljolti ohjelman ajatellusta käyttötarkoituksesta sekä levittäjän myynti- ja markkinointistrategiasta kiinni, minkälainen rajoitusmalli tilanteeseen sopii. Rajoitus mallia valittaessa on luonnollisesti otettava huomioon kuluttajansuoja ja kilpailulainsäädäntö. Seuraavassa luetellut rajoitukset ovat tyypillisiä loppukäyttäjille asetettavia rajoituksia:
Kopiointi. Sallittavat kopiot ja niiden määrä voidaan sitoa esimerkiksi loppukäyttäjän henkilökohtaiseen tietokonelaitteistoon. Oikeuskirjallisuuden mukaan yhden varmuuskopion valmistaminen on kuitenkin aina sallittua. Huomattavaa on, että kopiointirajoituksia ei voida asettaa siten, että ohjelman käyttö sidotaan tietyn tietokonevalmistajan laitteistoon.
Käyttäjämäärä. Käyttäjämäärään perustuva rajoitus voidaan toteuttaa siten, että ehdoissa määritellään käyttäjien enimmäismäärä. Käyttäjämäärään perustuvat rajoitukset toimivat etenkin verkon kautta palveluna myytävissä ohjelmistoissa, koska ohjelmasta ei tällöin välttämättä synny kopiota käyttäjän koneelle.
Käyttö. Käyttöön perustuva rajoitus voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että käyttöehdoissa määritellään käytetty aika tai ohjelmalla käsitelty tietomäärä.
Käyttötarkoitus. Ohjelman käyttö voidaan lisenssissä rajoittaa esimerkiksi opiskeluun, kotikäyttöön tai yrityskäyttöön. Tällaiset rajoitukset ovat yleisiä etenkin kuluttajille suunnatuissa ohjelmissa.
Käyttöpaikka. Ohjelman käyttöpaikka voidaan rajata siten, että lisenssi annetaan esimerkiksi alue-, yritys-, toimipaikka- tai työpistekohtaisesti. Käyttöpaikkarajoituksia käytetään muun muassa yrityskohtaisissa ohjelmissa.
Tuotekehittäjille ja palveluntarjoajille asetettavat rajoitukset
Kilpailun kontrollointi. Jos ohjelmisto lisensoidaan loppukäyttäjän sijasta niin sanotulle väliportaalle eli tuotekehittäjille tai palveluntarjoajille käyttörajoitukset tulee suunnitella hieman toisesta näkökulmasta. Tuotekehittäjille asetettavissa käyttörajoituksissa on olennaisinta lähinnä se, millä ehdoilla käyttäjä saa lisensoida ohjelman komponentteja eteenpäin. Voi olla myös järkevää varmistaa, että tuotekehityksen tulokset tulevat myös lisenssinantajan käyttöön. Tällöin lisenssisopimukseen tulee kirjata takaisinlisensointiehto, jonka mukaan lisenssinsaajan on lisensoitava tuotekehityksen tulokset lisenssinantajalle tietyillä ehdoilla.
Palvelun tason säilyttäminen. Palveluntarjoajalle asetettavissa rajoituksissa olennaisinta on pyrkiä säilyttämään tarjottu palvelu halutulla tasolla. Tämä voidaan toteuttaa palvelusta riippuen esimerkiksi edellyttämällä tiettyjä teknisiä valmiuksia.
Kokeiluversioiden käyttörajoitukset
Spotify websivu
Shareware-ohjelmat. Yrityksen markkinointistrategiana voi olla jakaa toiminnallisesti karsittuja versioita, joiden kopiointi ja levitys on vapaata. Tällöin ei ole tarvetta asettaa kovin tiukkoja käyttörajoituksia. Ideana on, että käyttäjä saa kokeilla ohjelmaa tietyn ajan ilmaiseksi, jonka jälkeen käyttäjä ostaa ohjelman oikean version halutessaan jatkaa sen käyttöä. Kokeiluversioiden käyttö on usein alkavien ohjelmistoyritysten keino päästä nopeasti markkinoille.
Freeware-ohjelmat. Jossain tapauksissa ohjelmia jaetaan ilman minkäänlaisia toiminnallisia rajoituksia tai ehtoja. Näin voi olla tapana esimerkiksi ohjelmoinnin tutkija tai harrastelija piireissä. Tällöin ollaan tyytyväisiä siihen, että edes joku käyttää ohjelmaa. Ohjelman ihmiselle luettavassa muodossa olevaa lähdekoodia ei kuitenkaan pääsääntöisesti jaeta eli ohjelman muuntelu on kiellettyä.
Vastuulausekkeet
Virhevastuu
Jos lisenssisopimuksessa ei ole sovittu vastuun jakautumisesta ohjelmistovirheen ilmetessä, vastuu määräytyy yleisen siviilioikeudellisen vahingonkorvausvastuun mukaisesti. Tällöin ohjelmistontoimittajan vastuu voi ulottua virheen aiheuttamien välittömien vahinkojen lisäksi myös välillisiin vahinkoihin, joiden suuruutta on todella vaikea ennakoida. Oikeuskäytännön mukaan, jos muuta ei ole sovittu, ohjelmistontoimittaja vastaa kaikesta virheen aiheuttamasta välittömästä ja välillisestä vahingosta silloin, kun syntyneen vahingon määrä voidaan luotettavasti arvioida esimerkiksi kirjanpidosta. Tämän vuoksi lisensseissä usein pyritään rajaamaan ohjelmistontoimittajan vastuu mahdollisimman pieneksi.
Tarkoin rajattu takuulauseke
Lisensseissä on tyypillisesti määritelty tarkoin tietyn pituinen takuuaika, jonka aikana lisenssinantaja sitoutuu korjaamaan ohjelmistossa ilmenevät virheet. Takuuehdot ovat tarkoin rajatut esimerkiksi siten, että takuu kattaa vain olennaiset virheet ja lisenssinsaajalla on velvollisuus kirjallisesti ilmoittaa virheestä takuuajan kuluessa. Tällöinkin vastuu voi olla rajattu esimerkiksi tiettyyn prosenttiossuuteen toimituksen kokonaishinnasta.
Vastuu tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta
Tietyissä tilanteissa vastuuta ei voida paeta millään vastuurajauslausekkeella tai muulla lisenssiehdolla. Näin on silloin, jos virhe johtuu ohjelmantoimittajan tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta. Ohjelmantoimittajalle asetetun huolellisuusvelvollisuuden mukaan, hänen tulee noudattaa alalla vakiintuneita ja yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja virheiden minimoimiseksi. Toimittajalle asetettu huolellisuusvelvollisuus on korostunut, jos kyse on erityistä asiantuntemusta vaativasta ohjelmistosta. Tilanteissa, joissa virhe johtuu ohjelmistontoimittajan tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta lisenssisopimus voidaan myös lisenssinsaajan toimesta välittömästi purkaa, koska kyse on olennaisesta sopimusrikkomuksesta.
Oikeudelliset virheet
Tekijänoikeuslain mukaan suojatun teoksen luvattomasta käytöstä on suoritettava lain mukainen hyvitys tuottamuksesta riippumatta (TekijäL 57 §). Sama pääsääntö on voimassa myös patenttioikeudessa (PatL 58 §). Vastuu loukkauksesta ulottuu koko käyttäjä ketjuun eli jokaiseen joka käyttää oikeuksia lain tai sopimuksen vastaisesti. Toisin sanoen vastuuseen voi tietämättään joutua niin lisenssinantaja, tuotekehittäjä kuin loppukäyttäjäkin. Tästä syystä lisenssisopimuksessa on tärkeää sopia vastuun jakautumisesta tuotteen loukatessa kolmannen immateriaalioikeuksia.
Käytettäessä ohjelmia, jotka koostuvat useista eri tahojen laatimista komponenteista vastuuriski on erityisen suuri. Jos yksikin komponentti rikkoo kolmannen tekijänoikeuksia, voi oikeudenhaltija esittää loukkausväitteen jokaista ohjelmaa käyttänyttä kohtaan. Komponenttipohjaisissa ohjelmistotoimituksissa onkin tavallista, että ohjelmistontoimittaja vapauttaa itsensä tuotteessa olevista oikeudellisista virheistä tai ainakin rajoittaa vastuutaan merkittävästi
Sopimuksen päättyminen
Lisenssisopimus – kuten mikä tahansa sopimus – voidaan purkaa olennaisen sopimusrikkomuksen johdosta. Esimerkiksi ohjelman käyttöä vastoin sopimuksessa asetettuja käyttörajoituksia voidaan epäilemättä pitää olennaisena sopimusrikkomuksena. Luonnollisesti on viisasta määritellä erikseen sopimuksessa se, mikä katsotaan olennaiseksi sopimusrikkomukseksi ja mitkä ovat sopimuksen irtisanomisen edellytykset.
Richard Stallman toi ensimmäistä kertaa suuren yleisön tietoisuuteen avoimen lähdekoodin ohjelmistot perustamallaFree Software Foundationin vuonna 1985. Organisaatio toimii edelleen maailmanlaajuisesti vapaiden ohjelmistojen puolestapuhujana. Stallman kirjoitti vuonna 1989 GNU GPL -lisenssin, joka kiteyttää avoimen lähdekoodin idean [1]. Myöhemmin muun muassa Linux käyttöjärjestelmän ydin on lisensoitu GNU GPL -lisenssillä. Alun perin akateemisesta maailmasta lähtöisin oleva ja suosioon noussut avoin lähdekoodi on sittemmin noteerattu myös suurten yritysten ja kaupallisten toimijoiden keskuudessa.
3.1 Avoimen lähdekoodin määritelmät
Open Source Initiative (OSI) on määritellyt joukon kriteerejä, joilla avoimen lähdekoodin lisenssejä arvioidaan (Open Source Definition). Avoimen lähdekoodin määritelmä täyttävät lisenssit saavat OSI-sertifioinnin. OSI-sertifioitua lisenssiä käyttävät ohjelmistot voivat puolestaan käyttää erityistä tarkastusmerkkiä, joka luo olettaman, että ohjelmisto täyttää tietyt yhteisön asettamat minimivaatimukset. Määritelmä toimii siten eräänlaisena laadun varmistajana [2].
OSI sertifikaatin symboli
Avoimen lähdekoodin määritelmän pääkohdat ovat:
- Vapaa levitysoikeus: Lisenssi ei saa estää ohjelman vapaata levittämistä tai välittämistä. Myös johdettujen teosten luominen ja levitys tulee sallia. Lisenssin on sallittava kopiointi levitys ja muuntelu ilman lisenssimaksuja.
- Lähdekoodi: Ohjelman täytyy sisältää lähdekoodi ja lisenssin täytyy sallia ohjelman levitys sekä lähdekoodina että käännetyssä muodossa. Lähdekoodi tulee olla selkeä.
- Lisenssin tulee sallia muutosten tekeminen ja johdannaisten teosten luominen. Näin luotuja teoksia on saatava levittää ja välittää samoilla lisenssiehdoilla.
Määritelmän asettamat edellytykset pohjautuvat tekijänoikeuteen. Tekijänoikeus tuottaa yksinoikeuden kopioida, levittää ja muuttaa teosta. Avoimen lähdekoodin lisensseillä näiden yksinoikeuksien hyödyntäminen tietyssä määrin sallitaan. Keskeisenä on ajatus, että uudelle ohjelmistotuotteelle voidaan saada nopeammin käyttäjiä ja kehittäjiä kaikkialta maailmasta, jos tuote on lähdekoodeineen kaikkien saatavilla. Lisenssi ei kuitenkaan merkitse sitä, että tekijä olisi luopunut kokonaan tekijänoikeudestaan ohjelmistoon.
3.2 Lisenssityypit
GNU lisenssit
GNU GPL (General Public Lisence) -lisenssi on avoimen lähdekoodin lisensseistä suosituin. Lisenssin tyyppipiirteitä ovat lisenssin pysyvyys (persistence) ja virusvaikutus (viral effect). Lisenssin pysyvyys tarkoittaa, että kaikki teoksen muunnelmat on lisensoitava GPL-lisenssillä [3]. Toisin sanoen GPL-lisenssin alainen teos säilyy GPL-lisensoituna, vaikka teosta muutettaisiinkin. Lisenssin virusvaikutus tarkoittaa sitä, että GPL-lisenssillä lisensoidun teoksen yhdistäminen johonkin toisen lisenssin alaiseen teokseen johtaa siihen, että syntynyt uusi teos on kokonaisuudessaan lisensoitava GPL-lisenssillä. Esimerkiksi jos yrityksen myyntituote on tehty GPL-lisensoidun ohjelman päälle, tulee lähdekoodit antaa tuotteen mukana sitä levitettäessä.
GNU GPL lisenssin perusajatuksena on, että lupa käyttää, kopioida, muuttaa ja levittää tarjotaan jokaiselle, jolla on kyseinen ohjelmakopio. Omien käyttöehtojen asettaminen lisenssiin on sen sijaan kielletty. GNU GPL lisenssin tyyppipiirteiden takia lisenssin käyttö perinteisessä ohjelmistoliiketoiminnassa onkin vähäisempää. Toisaalta, jos ohjelmistoa ei ole tarkoitus levittää, GPL-lisensoituun ohjelmaan tehtyjä muutoksia ei tarvitse antaa toisen käyttöön. Tämä mahdollistaa GNU GPL ohjelmiston käytön myös yrityksen liiketoimintaa tukevissa ratkaisuissa.
GNU LGPL (Lesser General Public Lisence) -lisenssi rakenteeltaan pääosin samankaltainen GPL-linsenssin kanssa. Sen tyyppi piirteenä on myös pysyvyys, eli LGPL-lisensoidun teoksen muunnelmat on myös lisensoitava LGPL- tai GPL-lisenssillä. Virusvaikutusta ei kuitenkaan ole, joten LGPL-lisensoitu komponentti voidaan sisällyttää osaksi toista teoskokonaisuutta, joka lisensoidaan jollain muulla lisenssillä. Ehtona on, että käyttäjän on aina saatava muunnella teoskokonaisuuden osaksi sisällytettyä LGPL-lisensoitua osaa. LGPL-linsenssi onkin tarkoitettu ensisijaisesti ohjelmointikirjastoille [4].
BSD (Berkeley Software Distripution)
Alun perin Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä julkaistu BSD Unix lisenssi on eri tavoin muokatussa muodoissa levinnyt laajaan käyttöön. Yleisimmistä BSD-tyyppisistä lisensseistä mainittakoon MIT, X ja Apache-lisenssit.[5] [6] [7] [8]
BSD-lisenssien ominaispiirteenä on sen kaiken salliva luonne. BSD-tyyppiset lisenssit eivät ole pysyviä tai sisällä virusvaikutusta. Ne antavat käyttäjälle oikeuden käyttää, muokata, kopioida, levittää sekä muokata lisenssiehtoja. Lisenssiehtojen muuttamisen edellytyksenä on, että teosta muutetaan siten, että muuttaja saa teokseen tekijänoikeuden. Toisin sanoen teosta on muutettava siten, että tuloksena on jälkiperäinen (derivative work) tai uusi teos. BSD-lisenssi ei vaadi lähdekoodin julkaisemista sekä sallii lisenssin muokkaamisen ja uudelleenkäytön myös kaupallisesti. Lisenssi vaatii ainoastaan, että alkuperäiset tekijänoikeustiedot on säilytettävä johdannaisten jakelussa ja että alkuperäisen ohjelman tehneen organisaation nimeä ei käytetä hyväksi markkinoinnissa. Toisin sanoen, vaikka ohjelmaa levitettäisiin ilman ihmiselle luettavissa olevaa lähdekoodia (konekielisessä muodossa), tulee ohjelmassa mainita sen tekijöiden nimet.
Oikeuskirjallisuudessa BSD-lisenssiä suositellaankin käytettäväksi liiketoiminnassa, mutta vain ydintuotetta tukevissa ohjelmiston osissa, joiden edelleen kehittämiseen alkuperäisellä tekijällä ei ole intressiä. Tällä estetään se, että kolmas osapuoli "kaapata" BSD-lisenssin alaisen ohjelmiston ja kehittää siitä uuden rajoitetun käyttöoikeuden lisenssillä lisensoidun tuotteen.
Mozilla Public Lisence
Mozilla Public Lisence (MPL) -lisenssi sai alkunsa kun Netscape päätti julkaista Navigator-selaimen lähdekoodin. Tarkoituksena oli ulkoistaa avoimen lähdekoodin tuotekehitys ja samalla markkinoida tuotetta entiseen malliin. Tätä tarkoitusta varten kehitettiin MPL-lisenssi [9].
MPL-lisenssi eroaa muihin avoimen lähdekoodin lisensseistä siinä, että teoksen alkuperäinen liikkeellelaskija säilyttää itsellään suuremman palan tekijänoikeuksista kuin kehittäjäyhteisö. Lisenssi on lähdekoodin osalta pysyvä, eli muutokset ja lisäykset MPL:n alaisiin tiedostoihin tulee lisensoida samoilla ehdoilla. Toisin sanoen lisenssin lähdekooditiedoston lisenssiehtoja ei saa muuttaa, vaikka koodia kehitettäisiin edelleen. Ohjelman alkuperäinen liikkeellelaskija pidättää kuitenkin itselleen oikeuden lisensoida objektikoodi millä tahansa lisenssillä.
Toisaalta, jos tiedosto yhdistetään osaksi useista tiedostoista koostuvaa kokonaisuutta, voidaan kokonaisuus lisensoida uusilla ehdoilla. Tällöin MPL-lisensoidun tiedoston on oltava lähdekoodeineen saatavilla. Huomattavaa on, että MPL- lisensseissä sopimusehdot saattavat vaihdella riippuen eri käyttömuodoista (loppukäyttö vai ohjelmointi).
Lähteet
[1] GNU GPL License
[2] OSI Open Source Definition
[3] GNU General Public License (GPL)
[4] GNU Lesser General Public License (LGPL)
[5] BSD Unix License
[6] MIT License
[7] X License
[8] Apache License
Yleistä
Niin kutsutut vapaammat lisenssiehdot ovat yleistyneet lisensoitaessa kirjallisia ja taiteellisia teoksia verkkoympäristössä. Tietoverkkoympäristö on muuttanut käyttäjien asenteita tekijänoikeuksia kohtaan ja odotuksia sisällön saatavuudesta. Vapaammilla lisenssiehdoilla on pyritty vastaamaan käyttäjien muuttuneisiin toiveisiin. Ohjelmistolisenssisopimuksissa vapaampia lisenssiehtoja on hyödynnetty jo pitkään ja samaa ideaa on sovellettu myös muihin teoslajeihin kuin tietokoneohjelmiin. Creative Commons on merkittävin vapaampien lisenssiehtojen hanke. [1]
Vapaammat lisenssiehtojen käyttö ei tarkoita luopumista tekijänoikeudellisesta perustasta. Myös vapaammissa lisenssiehdoissa lähdetään siitä olettamasta, että tekijällä on yksinoikeus määrätä teoksestaan ja sen taloudellisesta hyödyntämisestä. Ideana on se, että tekijänoikeudella suojattuun kohteeseen luovutetaan hieman normaalia lisenssisopimusta laajempi käyttöoikeus. Käyttöoikeuden laajuus riippuu viimekädessä valittujen vapaampien lisenssiehtojen sisällöstä. Vapaampien lisenssiehtojen ideaa kuvataankin usein perinteisen ¿all rights reserved¿ -periaatteen sijasta ¿some rights reserved¿ -periaatteella. [2]
4.1 CC-lisenssin rakenne
Creative Commons -lisenssit rakentuvat kaikille lisensseille yhteisistä yleisistä ehdoista sekä lisenssinantajan valitsemasta määrästä erityisiä ehtoja[3].Käytännössä lisensointi tapahtuu ilmaisen internet-palvelun kautta, jossa käyttäjä voi valita lisenssiin hänelle sopivat ehdot. Lisäksi lisenssit ovat saatavilla kolmessa eri muodossa:
- pidemmässä ja vaikeaselkoisemmassa lakitekstimuodossa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti lakimiehille,
- konekielisessä muodossa, jonka tietokone ymmärtää sekä
- helposti ymmärrettävässä ja lyhennetyssä muodossa, joka on tarkoitettu käyttäjille, jotka eivät ole kiinnostuneet lakitekstistä.
Yleiset ehdot
Yleisissä ehdoissa lisenssin antaja myöntää lisenssin saajalle maailmanlaajuisen, maksuttoman, rinnakkaislisenssin sallivan ja tekijänoikeuden voimassaoloajan kestävän luvan käyttää lisenssissä mainittuja oikeuksia. Käyttäjän velvollisuutena on ainoastaan mainita tekijän nimi hyödyntäessään teosta. Keskeisimmät lisenssin yleisessä osassa mainituista oikeuksista ovat rajoittamaton oikeus valmistaa teoksesta kappaleita, rajoittamaton oikeus levittää, näyttää ja esittää teosta julkisesti sekä oikeus muuttaa teosta ja saattaa muutettu teos yleisön saataviin. Muunnelmia tehtäessä tulee tehdä selväksi, että alkuperäistä teosta on muutettu. Muunnelmat eivät myöskään saa olla alkuperäistä teosta tai tekijää halventavia. [4]
Yleiset ehdot toimivat samalla eräänlaisena pohjalisenssinä (peruslisenssi), joka antaa valittavina olevista CC-lisensseistä käyttäjälle laajimmat oikeudet. Jos lisenssinantaja päättää olla asettamatta teoksensa käytölle muita rajoituksia (erityiset ehdot), saa teoksen käyttäjä periaatteessa rajattoman vapauden hyödyntää teosta haluamallaan tavalla, myös kaupallisesti. Käyttäjän tulee teosta hyödyntäessään ainoastaan mainita alkuperäisen teoksen tekijä. [5]
Erityiset ehdot
Erityiset ehdot ovat lisenssikohtaisia erityisehtoja, jotka asettavat teoksen käytölle eriasteisia rajoituksia. Tarkoituksena on, että lisenssin antaja voi joustavasti yhdistellä erityisehdoista itselleen sopivimmat ehdot. Viimekädessä lisenssinantajan tehtävänä on siten päättää mitkä rajoitukset hän lisenssin yleisten ehtojen lisäksi valitsee. Lisenssinantaja voi yhdistellä haluamallaan tavalla seuraavia ehtoja: [6]
- Jälkiperäiset teokset kieltävä: Lisenssin mukaan teosta voidaan kopioida, levittää, esittää ja näyttää, mikäli teosta ei käytetä jälkiperäisten teosten luomiseen (No Derivates).
- Jälkiperäiset teokset salliva: Lisenssi sallii jälkiperäiset teokset, jos ne levitetään samalla lisenssillä kuin alkuperäinen teos (ShareAlike).
- Kaupallisen käytön salliva: Lisenssin mukaan teosta voidaan kopioida, levittää, esittää ja näyttää myös kaupallisesti.
- Kaupallisen käytön kieltävä: Lisenssin mukaan teosta voidaan kopioida, levittää, esittää ja näyttää muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa (Non-commercial).
4.2 Kirjallisuudessa käsiteltyjä kysymyksiä
Vastuuvapaus
Lisenssiin on kirjoitettu varsin kattava ja kaikki mahdolliset virheet poissulkeva vastuuvapauslauseke. Sen mukaan lisenssin antaja tarjoaa teoksensa ¿AS-IS¿, eikä anna minkäänlaisia takuita teoksestaan. Lisenssin saajan näkökulmasta tämä tulee ottaa huomioon, sillä jos hänen käyttäessään teosta ilmenee, että se loukkaa kolmannen tekijän- tai muita immateriaalioikeuksia, voidaan häntä vaatia siitä vastuuseen. Toisaalta lisenssin antajan näkökulmasta on huomioitava, että vastuuvapauslauseke ei välttämättä ole pätevä joka tilanteessa. Esimerkiksi elinkeinonharjoittaja-kuluttaja suhteessa vastuuvapauslauseke voi menettää merkityksensä[7].
Sopimus vain nettisivuilla
CC-lisensoituun teokseen tulee pieni graafinen merkintä ¿CC-lisenced¿, jota klikkaamalla käyttäjä saa näkyviin lisenssiehdot. Lisenssisopimus on siten lähtökohtaisesti saatavissa vain Creative Commonssin nettisivuilta, josta seuraa muutamia ongelmallisia kysymyksiä. Ensinnäkin sopimus on periaatteessa muutettavissa ulkopuolisen toimesta. Toiseksi, voi olla joissain tapauksissa epäselvää, miten suurta osaa yksittäisestä teoskokonaisuudesta lisensointi koskee, jos merkki on sijoitettu esimerkiksi nettisivuille ilman tarkennusta, mitä osuutta siitä lisenssi kattaa.
CC-Lisenssiehtojen muuttaminen
Lisenssiehtojen mukaan teokseen voidaan luovuttaa käyttöoikeus toisilla lisenssiehdoilla tai lisenssin antaja voi lopettaa teosten jakelun. Lisenssi ei kuitenkaan lakkaa tai pääty niiden teoskappaleiden osalta, jotka on jo laskettu liikkeelle vaan lisenssi on niiden osalta pysyvä. Nettiympäristössä liikkeelle laskettujen teosten tarkkaa määrää voi lisäksi olla hankala ennustaa. Toisin sanoen lisenssiehtojen muuttaminen pätee vain uusiin teoskappaleisiin, jotka lisenssin antaja laittaa liikkeelle[9].
Creative Commons lisenssit globaaleina sopimuksina
Cretive Commons -hanke on lähtöisin Yhdysvalloista. Sen perustajina ovat joukko yhdysvaltalaisia professoreita, joista näkyvimpänä mainittakoon oikeustieteen professori Lawrence Lessig[10].
Creative Commons -lisensseistä on tullut maailmanlaajuinen standardi, ja uusi CC 4.0 -lisenssiperhe on syntynyt yli 70 oikeusjärjestelmän juristien ja tekijänoikeusasiantuntijoiden yhteistyönä. CC 4.0 -lisenssiperheen kehitystyössä on kiinnitetty erityistä huomiota saman kansainvälisen lisenssitekstin mahdollisimman laajaan maailmanlaajuiseen sovellettavuuteen sekä pyritty ennakoimaan lisenssien uusia ja muuttuvia käyttömahdollisuuksia. Tärkeänä valmistelun painopisteenä on ollut myös lisenssiperheen soveltuvuus julkisen sektorin tietovarantojen avaamiseen sekä käyttöön tieteessä ja koulutuksessa.
Suomenkielisen käännöksen ovat tehneet asianajaja Martin von Willebrand, lakimies Henri Tanskanen ja auktorisoitu kääntäjä, KTM Liisa Laakso-Tammisto. Käännöstyötä on vetänyt Taideyliopiston tekijänoikeusasiamies OTK Maria Rehbinder ja yhteistyötä Creative Commons -järjestön kanssa on koordinoinut tutkija Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta. Aalto-yliopisto on Creative Commons -järjestön yhteistyökumppani Suomessa. Käännös on syntynyt monipuolisen valmistelun tuloksena ja sen laatimisen yhteydessä on järjestetty kommentointikierros sidosryhmille ja laajemmalle yleisölle. CC 4.0 -lisenssiperheen kansainvälisen luonteen mukaisesti suomenkieliset lisenssitekstit ovat käännöksiä lisenssien englanninkielisistä alkuperäisteksteistä, eikä erillisiä lokalisoituja lisenssejä ole laadittu. Käännöstermit on valittu kansainvälisten tekijänoikeussopimusten ja tekijänoikeusdirektiivien virallisista käännetyistä termeistä, ja tarkempi erittely termien valinnoille löytyy oheisesta dokumentista Translation process.rtf
EU:n tavoitteena on, että lainsäädäntöön perustuvia poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki julkisen sektorin hallussa olevat tiedot ovat uudelleenkäytettävissä kaupallisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Tämä voidaan saavuttaa avaamalla tietovarannot Creative Commons CC BY 4.0 -lisenssillä. Creative Commons 4.0 -lisenssiperhe huomioi eri oikeusjärjestelmien erityispiirteet kuten tietokantojen sui generis -suojan Euroopan unionissa. Creative Commons -lisenssien kääntäminen tukee osaltaan kilpailukyvyn vahvistamiseen tähtäävää valtiovarainministeriön avoimen tiedon ohjelmaa, ja JHS-suosituksessa tietovarantojen avaamiseksi suositellaan CC BY 4.0 -lisenssiä.
Merkittävien taloudellisten ja yhteiskunnallisten hyötyjen saaminen edellyttää tietovarantojen avaamista siten, että käyttäjillä on oikeusvarmuus heidän lisenssillä saamiensa oikeuksien laadusta ja laajuudesta. Creative Commons -lisensseillä tämä oikeusvarmuus saavutetaan.
Creative Commons -lisenssit tarjoavat ratkaisuja erilaisiin tutkimuksen ja opetuksen tilanteisiin, kuten Open Access -julkaiseminen, avoimet oppimateriaalit (OER) sekä massiiviset avoimet verkkokurssit (MOOC). Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on, että vuoteen 2017 mennessä Suomi nousee johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa ja että avoimen tieteen mahdollisuudet hyödynnetään laajasti yhteiskunnassa. EU:n komission Avoin koulutus ‑aloite vauhdittaa avointen oppimateriaalien käyttöä yliopistoissa ja oppilaitoksissa.
Uudet Creative Commons -lisenssit tukevat erinomaisesti myös yrityksiä, jotka suunnittelevat sisältöjensä tai tietovarantojensa strategista avaamista.
Linkkejä
Esimerkki CC-lisenssejä käyttävästä sivustosta
Lista CC-lisenssillä sisältöä jakavista sivustoista
Lähteet
[1] Creative Commons
[2] Creative Commons, Terms of use
[3] Creative Commons
[7] Creative Commons, Legal code
[9] Creative Commons, Legal code
[10] Creative Commons, History