Skip to Main Content

Julkaisutoiminnan arviointi - bibliometriikka: Julkaisukanavien arviointi

Aiheesta muualla

Helsingin yliopiston kirjaston opas

Bibliometriikka

Oulun yliopiston kirjaston opas

Tieteellisiin julkaisuihin pohjautuva arviointi

 

Julkaisukanavien arviointi

Huom! Julkaisukanavien arvioinnin työkaluja päivitetään nyt Aalto.sivulle.

Julkaisufoorumi (JuFo)

Julkaisufoorumi-luokitus on julkaisukanavien eli tieteellisten lehtien, sarjojen ja kirjakustantajien eri tieteenalat kattava tasoluokitus. JuFon tarkoituksena on tarjota järjestelmä, jonka avulla tieteellistä julkaisutoimintaa voidaan arvioida määrän lisäksi laadullisesti. Vuodesta 2015 alkaen luokitusta käytetään yliopistojen tieteellisen julkaisutuotannon laadun indikaattorina opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa yliopistojen rahoitusmallissa.

JuFo-luokituksessa on kolme tasoa: 1=perustaso; 2=johtava taso; 3=korkein taso. Muut arvioidut julkaisukanavat, jotka eivät ole täyttäneet tason 1 kriteereitä, on merkitty tunnisteella 0. Julkaisufoorumi on Suomen Tieteellisten seurain valtuuskunnan toteuttama hanke, jossa on mukana 23 tieteenalakohtaista asiantuntijapaneelia.

Julkaisufoorumin haku

Lisää tietoa Julkaisufoorumista

Journal Impact Factor, IF

Lehden Impact Factor kertoo, kuinka usein keskimäärin lehden kahden edeltävän vuoden aikana julkaisemiin artikkeleihin on viitattu (Web of Science -tietokantaan kuuluvissa lehdissä) laskentavuotena julkaistuissa artikkeleissa. Lehtien Impact Factorin voi tarkistaa Journal Citation Reports -tietokannasta. Lehtiä voi selata nimen tai aihealueen mukaan. Voit esimerkiksi tarkistaa, mitkä ovat oman alasi kärkilehtiä. JCR Science Edition sisältää 8400 ja Social Sciences Edition 3000 tieteellistä lehteä. 

SCImago Journal Ranking, SJR

SCImago on Scopuksen vastaava tieteellisten julkaisujen arviointipalvelu. SCImago Journal Rank Indicator on ilmainen palvelu, jossa voi hakea tieteellisiä lehtiä esim. alan mukaan.

Yhteistietoja

Lisätietoa ja kysymyksiä julkaisutoiminnan arvioinnista ja bibliometriikasta:

acris@aalto.fi

Tenure Track -rekrytointeihin liittyvät julkaisuanalyysitilaukset sekä kysymykset:

mis@aalto.fi